Tervetuloa

Tervetuloa Matin pieneen kulttuuriblogiin. Tällä sivulla on muutamia lyhyitä kirjoituksia koskien lähinnä omakustantamista. Vanhoja kirjoituksiani en säästele, jos niissä käsittelemäni asiat ovat itselleni jo historiaa. Ja koska poistelen vanhoja kirjoituksiani melko surutta, ei tarvitse ihmetellä jos tämä on tämän artikkelisivun ainoa artikkeli…

Mutta VIHDOINKIN. Pitkän pähkäilyn ja melkein yhtä pitkän toteuttamisen jälkeen: Esikoisromaanini on ladattavissa PDF-tiedostona sivulta E-kirja. Ole hyvä ja ota, mutta toivon että vilkaiset ensin vähän lisenssiehtoja. Lisenssiehdot löytyvät samaiselta E-kirja -sivulta.  Voit myös tutustua kirjaan sivulla Seuraava pysäkki -kirja.

Sivulla ”Minä, Matti” on pieni henkilökuva itsestäni ja (julkinen) sähköpostiosoitteeni.

Sivulla ”Omakustantaminen” on joitain käytännön ohjeita sinulle, joka suunnittelet kirjan omakustantamista.

Matti K

Suomalainen mies harrastaa

Suomalaisella miehellä on kaksi lempiharrastusta: Pilkkiminen ja saunominen. Pilkkiminen on siinä hyvä harrastus, että siinä pääsee mahdollisimman kauas muista ihmisistä.

Sen kuin jurottaa järven tai meren jäällä tarpeeksi kaukana kaikista ihmisistä, ja odottaa tuleeko kalaa.

Sitä paitsi pilkkimisessä on haasteita: pilkkikilpailut. Ah sitä auutuutta kun menee punnituspaikalle sen jälkeen kun on löytänyt oikein makean pilkkireiän.

Toinen suomalaisen miehen intohimo on saunominern. Ympäri vuoden. Saunassa saa kiusata itseäään ja piiskata itseään koivuraipoilla ihan vapaasti saamatta masokistin mainetta itselleen. Päin vastoin, maine vain nousee.

Ei aina mene hyvin suomalaisella miehellä.

 

• MK –

Hyvinvointi

Tässä kohtaa oli hilpeä ja ajankohtainen proteiinioluen valmistusohje. Paitsi ettei se lopultakaan ollut kovin hauska. Joten poistin sen.

Ajoittain kannattaa miettiä kriittisesti omia sanomisiaan ja tekemisiään.

 

 

Edes jotain lohtua…

Katsoin tammikuun lopussa ikkunasta, en muista päivämäärää, mutta ulkona oli satanut lunta ja oli suojasää. Siis katsoin ikkunasta ja vastakkaisessa pienessä puistikossa oli nuoria perheitä pienten lastensa kanssa tekemässä lumiukkoja.

 

Olin hyvin iloinen, vaikka tiesinkin että keskellä Helsinkiä lumiukot kaatuvat hyvin nopeasti, viimeistään seuraavana viikonloppuna.

 

Mutta, kuin sattumalta, Hesarin kuvasivulla oli parin päivän päästä kuva Itä-Ukrainasta, missä oli sillä hetkellä rauhallinen hetki, ja lapset tekivät… lumiukkoja.

 

En voi sille mitään. Ne kuvat koskettivat minua enemmän kuin mitkään muut kuvat tuosta niin dramaattisesta Itä-Ukrainan sodasta.

En voi täältä tehdä mitään. Muuta kuin pyytää: Jättäkää edes lapset rauhaan. Tiedän että sota on kammottava asia, ja on lapsellista pyytää rauhaa edes lasten takia, mutta silti. Eikä Ukraina ole ainoa paikka maailmassa. Voin vain pyytää…

MK

Valtakunnansyrjäytynyt

Valitsijoille

Haen perusteilla olevasta Valtakunnansyrjäytyneen virastosta paikkaa itselleni. Minua kiinnostaa erityisesti Virallisen valtakunnansyrjäytyneen virka, mutta muutkin virat/toimet otan huomioon.

Suosituksina voin mainita useita jaksoja psykiatrisessa hoidossa (siihen aikaan kun sinne vielä pääsi), opintojen keskeytymisen alempaan korkeakoulututkintoon, ja a-a:n eli alkavan alkoholismin. Myös nykyisen statukseni työkyvyttömyyseläkeläisenä ja lähes erakkona voin mainita suosituksina valittaessa Valtakunnansyrjäytynyttä.

Täytän hakuehdot myös siinä, että olen tarpeeksi syrjäytynyt tuodakseni syrjäytyneitten asiaa esiin, mutta en niin syrjäytynyt että dokaisin kaiken aikaa aivoni pihalle. Erityisesti haluan mainita monet psykiatriset diagnoosini, jotka ovat johdattaneet minut kosketuksiin mitä erilaisimmista psykiatrisista häiriöistä kärsivien ihmisten kanssa (Mukaan lukien useampia kuin yksi psykiatri). Yritin saada aikaan puhtaan Canastan eli seitsemän eri psykiatrista diagnoosia, mutta psykiatrit pirulaiset alkoivat poistaa lopusta aina yhden diagnoosin lisätessään listan alkuun yhden. Tämä on vain yksi pieni esimerkki siitä, mitä olen syrjäytyneenä joutunut kokemaan, ja minkä kokemuksen haluaisin jakaa muitten syrjäytyneitten kanssa. Uskon että voisin erittäin esimerkillisesti tuoda esiin sen toisen puolen todellisuudesta, jossa monet suomalaiset elävät, mutta harvat ns. tavalliset ihmiset tietävät mitään.

Olen valmis antamaan persoonallisuuteni ja kasvoni syrjäytyneitten hyväksi. Vaatimaton palkkatoiveeni on 6000 euroa kuukaudessa Valtakunnansyrjäytyneen virasta, muista toimista voimme käydä palkkaneuvottelut erikseen.

Vastaustanne odottaen, Matti K, Omakustantaja

Kesähitin kirous

Kaikista meistä kesä on kiva. Ainakin melkein kaikista. Mutta kesässä on jotain joka ärsyttää minua vuosi vuodelta enemmän. Se on radiakanavien kesähitti.

Hitin rytmi menee sunnilleen ta-ta-ta-tam-tam-tam, ja sitten tätä viehättävää ja lähes ainutlaatuista rytmiä toistetaan kerta toisensa jälkeen. Hitti on yleensä ns. discoa, joka suomessa tarkoittaa jonkinlaista sovellettua humppaa (Saksan kautta meille tullut two-step.). Ja koska epävirallisen kesähitin asema takaa suuren soitettavuuden kaikilla mahdollisilla radiokanavilla, ”kaikki” yrittävät saada sen aikaan.

Kesähitin pitää olla nopeasti korvaan tarttuva, menevä, varsinainen korvamato. Ja kun se tulee kymmenen kertaa päivässä eri kanavilta (ja joskus samaltakin), se alkaa väistämättä ärsyttämään. Puhumattakaan siitä, että sen kertosäkeestä tulee nopeammin kuin pikaisesti kirjaimellisesti sanoen ikimuistoinen.

Tulevana kesänä olen ajatellut pitää radion kaukosäädintä käden ulottuvilla, jotta voin vaihtaa kanavaa aina kun kesähitti alkaa soida. Vain sillä tuloksella että se alkaa toiselta kanavalta hieman toisesta kohdasta.

Ei, varjele Luoja meitä kesähiteiltä. Mutta Luojalla on varmaankin parempaa tekemistä, kuin vahtia suomalaisia radiokanavia.

Juontajat, armahtakaa meitä, toivoo

Matti K

P.S Tekiköhän W.A.Mozart joka vuosi kesähitin?

Jääkiekkokulttuuria 3

Olen kirjoittanut tuossa jonkin aikaa sitten (anteeksi laiskat päivitykset) jääkiekkoväkivallasta. Enää en kirjoita aiheesta, enkä puutu koko asiaan. En boikotoi henkilökohtaisesti asiaa (ja mitä se muka hyödyttäisi), katson kiekkoa televisiosta kun satun näkemään. Mutta kaukalon laidalle minua on turha livenä houkutella.

Minua voi pitää neitinä, jos haluaa, mutta minun mielestäni vastustajan tahallinen vahingoittaminen kuuluu vain urheilulajeihin joissa molemmat tietävät että se on pelin henki. Kuten nyrkkeilyssä on. Jos minulla olisi poika, yrittäisin saada hänet kaikin keinoin vaikka hiihtämään tai pelaamaan jalkapalloa, mutta en kiekkoilemaan.

Tämä on vaatimaton, ja luultavasti viimeinen mielipiteeni tästä aiheesta.

MK

Neulominen ja seksi

Pyydän anteeksi lukijalta, että turvaudun ns. keltaisen lehdistön tyyliin. Raflaava otsikko ja sitten kirjoitankin asian vierestä. Itse neulomisen ja seksin välinen suhdehan on hyvin yksinkertainen. Seksi on kivempaa, mutta neulomista jaksaa kerralla pitempään.

Mutta oikeastaan olen jo halunnut pitemmän aikaa kirjoittaa neulomisesta ja sukupuolesta. Siis miksi julkisella paikalla neulova nainen on ihan luonnollinen näkyy, mutta…

Tai kerronpa kuinka tulin viime lauantai-iltana kaukojunalla kohti Helsinkiä. Hieman edessäni, toisella puolella käytävää istui nuori nainen joka neuloi. Melko monimutkaista tekelettä. No, minä en malttanut itselleni mitään, ja kävin juttusille. Kysyin siltä mitä se teki, ja kerroin itsekin harrastavani neulomista. Me juttelimme pitkät tovit neulomisesta, ja nainen otti asian ihan luonnollisesti. Ikään kuin se olisi ihan normaalia että myös mies neuloo. Kun kiinnitin huomiota siihen, että jos neuloisin junanvaunussa ja paikalle sattuisi känninen nuorisoporukka, se vetäisi minua ensin neniin, ja kysyisi vasta sitten: oletko sä joku h***n homo. Siinä vaiheessa minun olisi turha selittää, että olen kyllä umpihetero mutta tullut ulos kaapista neulomisen suhteen. Minusta tuntui että tämä nuori ja hyvin kiva nainen ymmärsi täysin.

Kyseinen nuori nainen sanoi (omasta, käsittääkseni naisnäkökulmasta) kaksi asiaa hyvin kauniisti: Tuntui kuin olisi tavannut sielunsiskon, kun tapaa neulovan miehen. Ja toisekseen, vaikka ei tiedä toisesta ihmisestä mitään, niin neulominen on heti yhdistävä tekijä.

Niin kuin olikin. Me juttelimme – kuten jo kirjoitin – melko pitkään neulomisesta.

Mutta mikä on ongelmana jos mies neuloo julkisesti. Tai edes tunnustaa sen. Naisten kohdalla en ole tavannut mitään ongelmaa (toistaiseksi), mutta toiset miehet… en ole varma, mutta pelko turpiinsa saamisesta on kyllä mielestäni ihan aiheellinen. Ainakin jos ollaan tulossa lauantai-iltana kaukojunassa kohti Helsinkiä.

Minä kerron teille asian, joka ei ole yleisesti tiedossa. Neulovia miehiä on paljon enemmän kuin niitä jotka tunnustavat asian avoimesti. Neulominen on kivaa, ja sillä saa tehtyä vaatteita joista on todella hyötyä jollekulle. Eikä kaikilla miehillä ole pääsyä puutyöpajalle. Koristeaskartelu taas… ihan kiva jos joku pitää siitä, mutta omasta mielestäni maailmassa on ihan tarpeeksi krääsää jo ennestään.

Mutta asia liittyy suurempaan kokonaisuuteen. En halua valittaa. Enkä kiihdyttää sukupuolten välistä sotaa, mutta minusta naisen sosiaaliset roolit ovat nykypäivän Suomessa paljon laajemmat kuin miehen. Poikkeuksen tästä tekee teini-ikäisten nuorten seksikokeilut. Niissä luultavasti tyttöjä vahditaan paljon tiukemmin kuin poikia. Mutta kyllä siinäkin tasa-arvo lisääntyy.

Toisaalta, ihan provosoidakseni, otan esiin transvestismin. Eli ristiinpukeutumisen. Eli sen että mies haluaa (syystä tai toisesta) pukeutua naisen vaatteisiin. Ilmeisesti se on fetissi, eikä mitenkään ”vaarallinen”. Mutta miksi trasvestistit ovat poikkeuksetta miehiä. Selitys on yksinkertainen. Nainen voi pukea töihin suorat housut, puvun takin, pukupaidan ja solmion. Ja se hyväksytään ihan OK. Todetaan ehkä vain että se on aina ollut hieman boheemi pukeutuja. Eli miehen pukeutuminen naisen tavalla on ”luonnotonta”, mutta naisen pukeutumiskoodi saa sisältää miehisiä vaatteita vaikka kuinka paljon, eikä se herätä enempää kummastusta.

Minusta on vanhemmiten tullut kiukkuinen ja jyrkkä mies tasa-arvoasioissa. Jo alusta asti tyttöjen ja poikien kasvatus poikkeaa toisistaan. On tosi upeaa tytölle olla isän tyttö. Mutta tosi kaameaa jos poika on mammanpoika. Sukupuolet Suomessa eivät todellakaan ole tasa-arvoisia, mutta kumman hyväksi vaaka on kääntynytkään…

Siis tulen nyt julkisesti ulos kaapista neulovana, keski-ikäisenä heteroseksuaalina miehenä. Mutta kuvaavaa tilanteelle on se, että uskallan tehdä sen (toistaiseksi) vain blogissani.

Hyviä neulomishetkiä kaikille sisarilleni ja veljilleni neulomisessa.

– MK –

Ilkeilykilpailu

Miten tässä nyt näin kävi. Suomalaisesta hyvinvointiyhteiskunnasta uhkaa tulla (ja on paikoin jo tullut) pahoinvointiyhteiskunta. Ahneudesta on tullut hyve ja virsikirjasta on poistettu virsi joka alkoi: Jo vääryys maassa vallan saapi…

Uusi luokkajako on todellisuutta. Pohdin sitä myöhemmin jos jaksan, mutta nyt vain kaksi näkökulmaa asiaan. Ensinnäkin, suurimman osan suomalaisista täyty hyötyä tilanteesta, koska poliitikot jatkavat uuden luokkajaon syventämistä. Ja sitten kysymys. Mitkä kaikki asiat legitimoivat tämän uuden luokajaon. Yleinen asennemuutos 1970-luvulta tähän päivään on ollut suuri. Ja sen suuntainen että joinain aamuina ei tekisi mieli nousta sängystä ollenkaan.

Mutta tuo ilkeilykulttuuri. Minä olen yksi niistä monista suomalaisista joka ei katso BB:tä tai Idolsia, mutta tietää aina mitä siellä on tapahtunut. Minun tietoni viime BB-talosta ovat tosin peräisin lehdistä joilla saattaa olla oma syynsä lisätä bensaa tuleen. Mutta ihan tosi – siinä vaiheessa kun katsoin televisiosta itkeskelevää tyttö joka seisoi alusvaatteisillaan karkean sepelin edessä ja sitä painostettiin kävelemään paljain jaloin siinä… minulta loppui kantti. Myönnän olevani pirun pehmo, eikä sellaiset pärjää, mutta minä aloin voida huonosti. Kokeilkaapa muuten itse kävellä hiekoitussepelillä joka on niin terävää että se puhkoo keväällä polkupyörän kesärenkaan jos sitä ei ole ajoissa siivottu pois.

No, ei se mitään. Lehdistö piti minua perillä siitä mitä talossa tapahtui. Vaikuttaa siltä, että vuosi vuodelta BB-taloon pitää keksiä entisiä vuosia julmempia ihmisten kiusaamis- ja nöyryytystapoja. Lehdistä lopetin uutisten lukemisen kun joku nuori nainen sai tehtäväkseen uskotella muille olevansa raskaana. En pidä itseäni kukkahattutätinä (en varsinkaan tätinä), mutta raskaus johtaa oikeasti usein uuteen elämään, tai pahimmassa tapauksessa sikiön ja äidin kuolemaan. Miten hi… anteeksi. Miten ihmeessä jollekulle tulee mieleen pilailla tällaisilla asioilla. Tähän mielipiteeseeni voi tietenkin vastata että ei tarvitse katsoa. No, kiitos vastauksesta. En katsokaan.

Emma-gaalaa en nähnyt. Valitettavasti, sillä en voi sitä kommentoida. Kommentoikaa te jotka näitte.

Minkälaisen kuvan nuorille ihmisille antaa BB ja muut vastaavat ilkeilyrealityt. Ihmistä saa nöyryyttää jos se on mennyt mukaan vapaaehtoisesti?

Koulussa (ainakaan peruskoulussa) ei käydä vapaaehtoisesti. En väitä, että koulukiusaaminen olisi television syytä. Koulukiusaamista on ollut aina. Melko kauan sitten tosin opettajat kiusasivat oppilaita, nyt oppilaitten vanhemmat opettajia. Mitä koulun pihaan tulee, siellä on ollut ja on edelleen kiusaaja, kiusattu, ja se suuri joukko joka ei uskalla asettua kiusatun puolelle. Siis tätä on ollut aina. Mutta onko ”viihdekulttuuri” legitimoimassa tilanteen omalta osaltaan. Luuseria saakin kiusata. Sama piirre on nähtävissä kommenteissa uutisiin joissa kerrotaan lisääntyvästä köyhyydestä. Aina on joku kirjoittamassa, että köyhyyshän on oma valinta. En ole päässyt perille, onko se provosointia vai ihan oikea mielipide. Jos yhdelle ihmiselle köyhyys elmäntapana on valinta, niin 99:lle se on vain inhottava pakko. Pakko siinä mielessä että varsinkin jos on lapsi vastuulla, oman käden kautta lähteminen ei ole kiva teko.

Toisaalta, olisiko jonkinlainen käänne tapahtumassa. Niissä muutamissa Idols koelaulutilaisuuksissa jotka olen televisiosta nähnyt on meno ollut huomattavan rento, ja tuomaristo (ainakin omasta mielestäni) kritiikeissään selvästi pehmeämpi. Siis ei siellä ansiotta olla menty jatkoon, mutta varsinkin Jone Nikula on sulanu aikaisemmista vuosista selvästi, ja minusta edukseen. (En siis arvio Jone Nikulaa tässä yksityishenkilönä vaan nimen omaan Idols-tuomarina.) En tiedä onko takitiikka ennalta suunnteltu (luultavasti on), mutta osoittaa että kyllä realityyn saa draamallista jännitettä vähemmälläkin ilkeilyllä. Ja minä (pehmo)katsojana hyvän mielen.

Realityn todellisuudesta vähän: Tuntui hassulta kun ulkomaisessa ns. tositeeveessä mies istuu palmun alla ja valittaa yksinäisyyttä. Voihan sillä olla perhettä ikävä, mutta yksinäisyys, kun puolentoista metrin päässä on kuvaaja, äänittäjä, tuotantosihteeri, käärmeidentorjuja ja ties ketä…

Sitten kirjavinkki. Ei oma kirjoittamani, vaan Arto Salmelan (valitettavasti) viimeiseksi jäänyt melkoisen loistava Kalavale. Siinä on kirjoitettu kauniisti, selkeästi ja loistavalla tyylillä kaikki se mitä olen tässä kieltämättä hieman sekavassa artikkelissa yrittänyt sanoa. Ja paljon enemmänkin.

Kiitos, kirjailija Arto Salmela, kirjasta. Missä tällä hetkellä oletkin.

– MK –

Kirjailijaa myydään

Akateeminen kirjakauppa on luvannut palkita (uutistietojen mukaan) kirjailijan jota myydään tietyllä aikavälillä eniten.

No, ei ole kovin vaikeaa tulkita, että tällä tarkoitetaan kirjailijaa jonka teoksia on myyty eniten.

Mutta koska ensin kirjan oheistuote oli kirjailija, ja nyt olemme aika pitkälle tilanteessa jossa kirjailijan oheistuote on kirja, niin olisiko saman tien aika siirtyä kolmanteen, sekä ekologiseen  että ekonomiseen vaihtoehtoon.

Myydään kirjailijaa.

Ilta kirjailijan kanssa: Illallinen asiaankuuluvine juomineen voisi maksaa tuollaiset viitisensataa euroa -> ylöspäin, riippuen siitä miten monta kuulijaa on paikalla. Illallisen tietenkin valmistaa/maksaa tilaaja. Ja juomat kans.

Illan jälkeen tulee sitten lasku, kaksi viikkoa maksuaikaa, ja tulot laitetaan tasan kirjailijan ja seuralaispal… anteeksi, kustantajan välillä.

Tällä voisi olla pitempiaikaempiakin ulottuvuuksia: Suomeen voisi syntyä kokonaan uusi kirjallisuuden laji, kirjallisuus ilman kirjoja. (Ne keräävät vain pölyä kirjahyllyssä tai oikuttelevat kun digitiedoston formaatti ei ole oikea.)

Lisäksi kirjailijoiden loputon valitus rahapulasta varmaan loppuisi kun säännöllinen kuukausipalkka olisi 4x4x250 = tuollaiset nelisen tonnia bruttona, eli tuhannen euroa enemmän kuin suomalaisten keskipalkka. Toki ongelmana pysyisi kirjailijoitten suuret tuloerot, mutta tilanne on sama nytkin. Sekä kirjailijoitten että koko muun yhteiskunnan kohdalla. Mikä ihmeen erikoissuoja taiteilijoilla pitäisi olla uudesta luokkajaosta.

Toisaalta, johonkin näin loistavan idean täytyy kompastua, koska sitä ei ole vielä (ainakaan laajassa mitassa) toteutettu.

Kävihän köyhät sille berliiniläiselle kuvanveistäjällekin, joka istui kantakapakassaan ja joi olutta ilmaiseksi palkkioksi siitä, että hän poltti piippua ja teki veistoksia puhaltamastaan savusta. Mies sai maksakirroosin ja tupakointi sisällä kiellettiin.

Kaikesta huolimatta, ajatus on vapaa käytettäväksi.

– MK –

Ruusupuun ylistys

Ensinnäkin: Ruusupuu on puulaji, jolla on hyvin vähän tekemistä meillä Suomessa tunnetumpien leikko- tai pensasruusujen kanssa. Tämä ei siis ole puutarha-artikkeli vaan kyse on neulomisesta.

Kaikki villasukan neulojat (puhutaan myös kutomisesta, mutta itse käytän mielummin sanaa neulominen, koska kangaspuilla kudotaan) tuntevat ilmiön: Luot tarpeellisen määrän silmukoita. Niiden on oltava tarpeeksi suuria jotta sukan suu ei kiristä. Sitten alat siirtää silmukoita puikoille ja neuloa ensimmäistä kerrosta. Jolloin metallipuikoilla neuloessa alkavat vaikeudet. Löysiä silmukoita, jaettu neljälle luistavalle puikoille jotka ovat milloin missäkin asennossa… Todistettavasti joku on joskus tässä onnistunut. Minä en tiedä minkälaisilla otteilla, sillä löydettyäni puiset sukkapuikot en ole edes yrittänyt aloittaa tai lopettaa villasukkaa metallipuikoilla. Käytän ruusupuisia puikkoja.

Syy on yksinkertainen. Puiset puikot ovat kevyitä ja niissä on enemmän kitkaa kuin metallisissa. Sen takia ne eivät putoa silmukoista läpi läheskään samalla herkkyydellä kuin metalliset. Oikeastaan olen alkanut ajatella että metallipuikot suorastaan kyttäävät hetkeä jolloin joku niistä jää sen verran vähälle huomiolle että pääsee livahtamaan silmukoista läpi ja kilahtamaan lattialle.

Lasten sukat teen kokonaan, alusta loppuun puisilla puikoilla. Aikuisten sukissa neulon alun ja lopun puisilla, suurimman osan metallisilla.

Miksi sitten ruusupuiset puikot. Bambu on mukavan kevyt, mutta pitkittäin säleinen ja hioutuessaan neulomisen yhteydessä tuppaa teroittumaan. Arkki noin 100 – 200:sta hiekkapaperia ja hieman viitseliäisyyttä todennäköisesti ratkaisisi tämän kysymyksen, mutta en ole viitsinyt kokeilla. Ensimmäisten ruusupuisten sukkapuikkojeni jälkeen totesin löytäneeni mieluisat työvälineet.

Ruusupuuta neulomiseen… tietenkin tätä voi pitää snobbailuna, mutta jos on tätä mieltä, luulen että ko. henkilö ei ole itse kokeillut puupuikkoja tai neulomista yleensäkään.

Sileät pinnat ja vastaavat neulon metallipuikoilla. Suosin pyöröpuikkoja, sillä aikuisen koon villapuseron kappaleet ovat melko painavia.

Mistä puisia puikkoja saa. Jos asut pääkaupunkiseudulla, voin suositella Hakaniemen hallin Vihreä vyyhti lankaliikettä. Sillä on myös nettikauppa. Toinen vaihtoehto on kysyä lähimmästä lankaliikkeestä tai käsityötarvikeliikkeestä. Syrjäseudulla asuvan on ehkä järkevintä turvautua nettikauppaan, mutta katso tarkkaan että et maksa puikoista ylihintaa. Hintahaarukka netissä näyttää pikaisen vilkaisun perusteella olevan todella laaja. N. 10 – 40 e/satsi.